Lieksan Hiihtoseura ry

Talvilajien erikoisseura

Bingopelin tuotolla uuteen nousuun

Talousvaikeuksiin johtaneet syyt

Seuratoiminnassa oli karu totuus edessä tulevina vuosina. Rahaa ei ollut ja toimintaa jouduttiin pyörittämään velkarahalla. Puheenjohtaja Voutilainen oli talousmies. Toimiessaan seuran johdossa hän oli suurten linjojen mies. Pienen urheiluseuran talousasiat olivat näpertelyä. Tärkeintä oli edustushiihtäjien menestyminen ja seuran nimen näkyminen tiedotusvälineissä. Ote tarkasta taloudenhoidosta herpaantui. Seuran talousjaosto koostui paikkakunnan liike-elämän ykkösnimistä, mutta sen tulokset rahanhankintaan eivät olleet merkittäviä. Kokouksia pidettiin, mutta käytännön toimeenpanokyky jaostolta puuttui.

Lehdistön taholta ruodittiin seuran taloudellista tilaa. Tietoa löytyi myös lehtien lukijapalstoilta, joissa esitettiin talousvaikeuksien syitä ja syntipukkeja. Syynä pidettiin väljäkätistä menettelyä kilpailumatkojen suhteen. Myös henkilövalintoja, jossa olisi etukäteen tehty "syvämuokkausta", pidettiin syynä löysäkätiseen talouteen. Tilinpäätöksien mukaan seuran talous kääntyi alijäämäiseksi vuonna 1965, jolloin tilikauden tappio oli 3698 mk. Seuraavana vuonna talous oli alijäämäinen 2737 mk ja seuralla oli pankkivelkaa noin 1800 mk. Vuoden 1967 tappio oli 1376 mk ja pankkivelan määrä vuoden viimeisenä päivänä 2740 mk. Vertailun vuoksi seura käytti vuonna 1965 toimintaansa varoja noin 6500 mk, joten vuotuinen tappio ylitti yli puolella rahoitetun toiminnan määrän.

Seuran johdossa tapahtui muutoksia

Seuran johdossa tapahtui useita muutoksia. Johtopaikoille ei ollut innokkuutta taloudellisen tilanteen ollessa heikko ja ilmapiirin tulehtunut. Syksyllä 1967 luopui Jukka Voutilainen puheenjohtajan tehtävästä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Matti Nieminen. Hän työskenteli voimistelunopettajana Rauhalan yhteislyseolla. Nieminen oli innokas alppilajien harrastaja, ollen seuran edustajana SVUL.n Pohjois-Karjalan piirin hiihtojaostossa vuosikymmenen ajan. Yhteistyötä Hiihtoliiton kanssa hänellä oli vuodesta 1948 lähtien. Nieminen toimi hiihtoseuran puheenjohtajana kolmen toimintavuoden ajan. Vuonna 1970 valittiin sosionomi Pentti Koivistoinen puheenjohtajaksi.

Johtokunnassa tapahtui muutoksia. Ensimmäisen johtokunnan jäsenistä viimeisenä oli mukana Heino Muikku vuonna 1969. Velkavankeusajan viimeisen johtokunnan vuonna 1971 muodostivat Pentti Koivistoinen, Matti Nieminen, yliluutnantti Kyösti Thum, ylikersantti Pentti Tolonen, rajajääkäri Pentti Tanskanen, vääpeli Väinö Kärki, kamreeri Erkki Lämsä ja opettaja Eino Räisänen. Heistä Kärki ja Räisänen tekivät pitkän hiihtoseuratyön, ollen mukana seuran päätöksenteossa 1980-luvun alkuun saakka.

Vuonna 1970 seuraan perustettiin ampumahiihtojaosto, jonka ensimmäisen vuoden toimintaa veti Kyösti Thum. Seuraavana vuonna jaostoa johti ylikersantti Reino Laatikainen. Mäkijaostoa johti vuosina 1968–1969 liikkeenharjoittaja Timo Föhr ja vuosina 1970–1971 Pentti Tanskanen. Hiihtojaosto sai uuden vetäjän vuonna 1969, jolloin Pentti Kinnusen jälkeen yliluutnantti Olavi Kaikkonen toimi puheenjohtajana Seuraavana vuonna puheenjohtajana oli Pentti Tolonen ja vuonna 1971 Väinö Kärki. Sihteerin tehtäviä Heino Muikun jälkeen hoitivat Pentti Koivistoinen ja Kyösti Thum.

Talousasioiden hoito

Seuran velat maksettiin pois vuosien 1968–1969 aikana. Kaikki liikenevät varat käytettiin velkojen maksuun ja kilpailutoimintaa käytiin vain rajoitetusti. Velanmaksuvuodet ovat olleet kaikkein vaikeinta aikaa seuran toiminnassa. Talousjaosto lopetettiin vuonna 1968. Taloustilannetta parannettiin arpajaisilla, talkoilla ja huvitoiminnalla, joiden organisoijana oli johtokunta. Kevätniemen Kehä "lainasi" seuralle tanssilavaansa Kevätniemestä ilman korvausta kesällä 1968. Lavatanssien tuotolla saatiin parannettua seuran rahatilannetta. Johtokunta selvitti mahdollisuutta oman urheilutalon tai tanssilavan hankkimiseksi. Toimintakertomukseen on kirjattu. 

Seuran on saatava vakituinen tulolähde, joko oma urheilutalo, jossa voitaisiin järjestää tansseja ym. tilaisuuksia tai tanssilava. Johtokunnalle annettiin kehotus jatkaa aikaisemman johtokunnan alullepanemaa hanketta oman tanssilavan aikaansaamiseksi.

Talouden ylläpitäväksi voimaksi kehittyi bingo-peli, jota alettiin pelata vuonna 1969. Alkuun sitä pelattiin Sarkalassa ja ravintola Simo-Hurtassa. Pelin tuotto oli ensimmäisenä vuonna noin 7000 markkaa. Supistetun kilpailutoiminnan matkustusmenoja toimikaudella oli vain 1600 markkaa. Seuran pitämät kilpailut tuottivat tappiota 717 markkaa. Vuonna 1970 seuran taloudellinen tulos oli 6500 mk:aa tappiollinen. Rankan tervehdyttämiskuurin jälkeen haluttiin kehittää kilpailutoimintaa. Perustetun ampumahiihtojaoston toiminta kysyi varoja. Bingotoiminnan tuotto jäi puolta pienemmäksi kuin edellisenä vuonna, mutta kilpailutoimintaan käytettiin varoja noin 5000 markkaa.

Koivistoisen puheenjohtajakaudella noudatettiin tiukkaa taloudenpitoa. Edellisen vuoden tappiosta huolimatta pankkilainaa ei otettu, mutta maksuja siirrettiin myöhemmin maksettaviksi. Bingotoiminta tuotti hyvin. Sarkalassa pelattiin lauantaisin ja Rauhalan lyseolla talvella sunnuntaisin. Pelaajia oli keskimäärin 150 henkeä kertaa kohden. Palkintoina oli kahvia, ostokortteja, astiastoja, radioita ja kelloja. Vaikka palkinnot olivat arvokkaita, tuotto vuodelta oli noin 11 000 mk. Toimintakauden taloudellinen tulos osoitti 2000 mk:n ylijäämää. Vaikka kilpailumenoja pyrittiin keskittämään ja pienentämään koitui niistä lähes 10 000 mk:n kustannuserä. 

Rajoitetun kilpailutoiminnan aika

Riihivaaran mäkikilpailut lopetettiin, koska ykköskilpailuina mainostetut kisat oli aina tuottanut tappiota. Hiihdossa joulun ajan kansalliset sekä kaksipäiväiset talvikansalliset hiihdot pidettiin ohjelmassa. Nimihiihtäjiä ei kilpailuihin houkuteltu eikä ruskeita kirjekuoria jaettu. Katsojaennätyksiä ei kilpailuissa saavutettu. Ne vakiintuivat muutaman sadan henkilön määrään.

Tärkein kilpailu oli Jurttivaaralla 16–17.3.1968 Nurmeksen Seppojen kanssa järjestetty 19–20 vuotiaiden ja naisten SM-kilpailut alppilajeissa. Nuoret kilpailivat pujottelussa, suurpujottelussa ja syöksylaskussa sekä naiset pujottelussa ja. suurpujottelussa. Kilpailut olivat ensimmäiset hiihtoseuran järjestämät arvokilpailut. Osanottajia oli yhteensä 154. Alppilajeissa järjestettiin nurmekselaisten kanssa kansallisia kilpailuja vuosittain. Esimerkiksi vuonna 1970 pidettiin kahdet kansalliset alppikisat, joissa molemmissa oli mukana Suomen parhaat alpinistit. Osanottajia oli molemmissa noin 150.

Hiihtoseura järjesti vuonna 1969 ensimmäiset kansalliset ampumahiihtokilpailut. Lauantaina viestihiihto kilpailtiin Riihivaaralla rajavartioston ampumaradan maastossa ja sunnuntaina henkilökohtaisten sarjojen kilpailupaikka oli Saarivaaran kansakoulu. Osanottajia oli 50. Kaksipäiväinen kilpailu aiheutti ylimääräistä työtä järjestelyjen suhteen. Kilpailuladun teko, ampumapaikkojen valmistus sekä kilpailukeskusjärjestelyt kahdelle paikkakunnalle oli voimankoitos muutamille toimitsijoille. Kisojen yleisarvio oli sekavahko. Lisäksi kisat olivat tappiolliset.

Hiihtojen kilpailupaikka siirrettiin Riihivaaralta Timitraan, jossa sijaitsi keskeisimmät kansanhiihtoladut. Ne olivat hiihtokelpoisia läpi talven, joten kilpailulatujen kunnostus onnistui siellä parhaiten. Kilpailukeskuspaikkoina vaihteli rajavartioston alue, seurakunnan leirikeskus Suvirannassa sekä Rauhalan kansalaiskoulu. Kansalaiskoulu vakiintui 1970-luvun alusta hiihtojen pitopaikaksi. Vuonna 1968 tapaninpäivän hiihtoja oli Rauhalan koululle saapunut seuraamaan parisataa katsojaa, jossa Alpo Virtanen ja Eljas Koistinen hiihtivät kärkisijat. Tuskin Lieksassa on ollut osanottorunsaampia kansallisia hiihtoja kuin nämä kilpailut olivat. Esimerkiksi yleisessä sarjassa hiihti 10 km:n matkan loppuun yli 50 hiihtäjää. Vuonna 1970 tapaninpäivän hiihdot pidettiin Suvirannan leirikeskuksessa ladun ollessa Timitrassa. Seuraavan talven Lieksan Hiihdot olivat Rauhalan kansalaiskoulun maastossa ja mäkikilpailut Riihivaaralla. Hiihdon yleisen sarjan voitti Tohmajärven Raimo Hyvönen ja mäkikilpailun Joutsenon Jaakko Sallinen.

Oman piirteensä paikkakunnan urheilutoimintaan jätti seurakunnan harjoittama vuokraustoiminta. Suvirannan leirikeskuksesta seurakunta peri kaksista kilpailusta vuokraa 500 mk. Vertailuksi todettakoon, että samaisen 500 mk hiihtoseura sai kunnalta ja kauppalalta vuotuiseksi avustukseksi. Seurakunta myöhemmin alensi vuokrahintaa, kun asia tuli julkiseksi ja siitä esiintyi arvostelua.

Tulossaavutuksia

Vuonna 1968 hiihdossa saavutettiin 1-luokka 136 pisteellä ja ampumahiihdossa 11-luokka 29 pisteellä. Seuraavana vuonna hiihdossa saavutettiin 1-luokka 159 pisteellä, jolla sijoituttiin piirissä toiseksi Liperin Taimen jälkeen. Vuonna 1970 meni heikommin, tulos 129 pistettä - 1-luokka ja sijoitus piirissä kolmas Ilomantsin Urheilijoiden ja Liperin Taimen jälkeen. Valtakunnallisessa ampumahiihdon toimintakilpailussa sijoituttiin 18.nneksi Kainuun Ärjyn voittaessa. Hiihtoseura oli paras pohjoiskarjalainen seura. Henkilökohtaisesti paras saavutus oli hiihtäjä Sylvi Kärkkäisen 11. sija SM-hiihdoissa vuonna 1970.

Vuonna 1971 seura pysyi I-luokassa 110 pisteellä Ilomantsin Urheilijoiden ollessa piirin paras seura. Paras saavutus oli alpinisti Heikki Boxbergin saavuttama 6. sija M-18 sarjassa SM­-syöksylaskussa. Ampumahiihtoliiton toimintakilpailussa hiihtoseura paransi sijoitustaan ollen 11. Kilpailun voitti edellisen vuoden ykkönen Kainuun Ärjy. Pielisen Hiihtoseurassa oli luokiteltuja urheilijoita 56. Jäsenmäärä kuvaa erinomaisesti toiminnan tasoa. Vuonna 1968 seurassa oli 291 jäsentä, mutta seuraavana vuonna toiminnan sen myötä väheni 129 henkilöön. Tästä jäsenistön määrä kääntyi kasvuun ja oli tarkastelukauden päättyessä lähes entinen 261 henkilöä.

Nälkäkuurin vaikutukset seuran toimintaan

Riihivaaran mäkikilpailujen lopettaminen riudutti seuran mäkitoimintaa. Toiminta jäi hiihdon varjoon. Rajoitetun kilpailutoiminnan aikana osa hiihtäjistä erosi seurasta ja siirtyi muihin urheiluseuroihin. Innokkaimpana värvärinä esiintyi urheiluseura Juuan Jousi, johon Mauri Rusanen ja Sylvi Kärkkäinen liittyivät vuonna 1969. Sylvi Kärkkäinen siirtyi takaisin hiihtoseuraan seuraavana vuonna. Reino Happo erosi myös seurasta ja edusti pari talvea Liperin Hiihtoseuraa.

Hiihdossa sopu järkkyi syksyllä 1970. Kilpailumatkakorvauksien määrästä aiheutui edustushiihtäjien ja seuran johdon välille luottamuspula, jonka seurauksena Jorma Kinnunen, Matti Mielonen ja Jaakko Turunen erosivat seurasta ja liittyivät Ilomantsin Urheilijoihin. Menetyksiin voidaan lukea syksyllä 1971 maakunnan parhaat poikasarjojen hiihtäjät Heikki, Risto, Pertti, Eero ja Markku Kiiskinen, jotka siirtyivät Viensuun Viestiin. Hiihdon kilpailumenestys jäi nuorten hiihtäjien sekä ampumahiihtäjien varaan. Esimerkiksi maakuntaviestissä Lieksa-Pielisjärven ykkösjoukkueen hiihtäjistä edusti Ilomantsin Urheilijoita 3, Polvijärven Urheilijoita 1, Juuan Jousta 1 ja loput 3 Pielisen Hiihtoseuraa. Tämä oli lieksalaisen hiihdon kuva talvella 1971, jolloin seuraintressit olivat todella sekaisia

Keväällä 1971 hiihtourheilun tila puhutti urheiluväkeä. Eniten katkeruutta aiheutti Pielisen Hiihtoseuran hiihtoedustuksen hoitaminen. Siirtyiväthän seuran vauhdikkaimmat hiihtäjät edustamaan muita seuroja. Hiihdon käden taittuminen johtui virallisesti rahan vähyydestä, mutta taustalla lienee ollut muita syitä. Hiihtoseura maksoi talvella 1971 kilpailijoille matkakorvauksia 10 p/km tai 15 p/km, jos kyydittäviä oli kaksi tai useampia henkilöitä. Päivärahaa maksettiin 11–23 mk vuorokaudella riippuen kilpailumatkan ajasta. Verrattaessa Ilomantsin Urheilijoiden maksamiin korvauksiin, ei eroa juuri ollut. Kilometriraha oli 15–20 p/km ja päiväraha 20 mk. Puheenjohtaja Koivistoisen mukaan hiihtäjät tekivät seuralle oman tarjouksen, jota johtokunta ei hyväksynyt. Reunaehdot ja huonot henkilökohtaiset välit lienevät olleet tärkein seuran vaihdon syy. Tämä tulee esille Jorma Kinnusen haastattelutiedosta kyseiseltä vuodelta. 

PieHS.n herroista tuntui; ettei meikäläiselle kannata kyytiä maksaa kilpailupaikoille, eikä omallakaan ole varaa ajella... Lieksassa on niin paljon urheiluseuroja, ettei raha riitä jokaiselle. Riittäisi yksi seura Lieksan Urheilijat, jolla olisi myös hiihtojaosto.

Mitä vaikeuksista opittiin?

Velkavankeuden aika oli seurassa vaikeaa toiminta-aikaa. Taloudellinen tilanne oli äärimmäisen heikko ja se vaikeutti seuratyötä. Kilpailutoimintaa käytiin rajoitetusti ja se kohdistettiin edustushiihdon pyörittämiseen. Tämä aiheutti nurinaa, seuran muiden kilpailumuotojen parissa. Kun rahat eivät riittäneet kaikille hiihtäjille, osa erosi seurasta ja siirtyi edustamaan muita urheiluseuroja. Seurauksena oli toiminnan näivettyminen ja myönteisen seurailmapiirin huononeminen. Julkinen arvostelu ja riepottelu kohdistuivat seuran johtoon, vaati asiantilan korjaaminen pitkän ajan. Monet mukana olleista tekivät pitkän urheiluseuratyön ja olivat toiminnan kantavia voimia vuosikausia. He olivat vanhan kaartin seuratyöläisiä, joille hattu kourassa esiintyminen oli vierasta. Ehkä heiltä puuttui taloudellista silmää tai ainakin uskallusta yrittää rahan hankintaa muilla kuin perinteisillä keinoilla.

Monen hämmästykseksi eivät "kuolon kellot" kajahdelleet hiihtoseuran kohdalla, vaikka edellisten toimintakausien perusteella sitä odotettiin. Päinvastoin toiminta osoitti elpymisen merkkejä, mitä on pidettävänä erinomaisena saavutuksena huomioiden seuran puuhamiesten vähyys. Nälkäkuurin tärkein opetus oli se, ettei pitäjäseura ei ole yhden miehen yritys, vaan vastuuta ja tehtäviä on jaettava laajemmalle pohjalle.

 

Go to top