Lieksan Hiihtoseura ry

Talvilajien erikoisseura

Menestyksekkäät ensimmäiset vuodet

Seuran johdossa tapahtuneet muutokset

Jaakko Heikkinen toimi seuran puheenjohtajana kolme toimintakautta. Syksyllä 1965 hän luopui tehtävästä vedoten ikäänsä ja työkiireisiinsä. Heikkistä pidettiin erinomaisena seuran vetäjänä. Hyvänä organisaattorina. Heikkinen kehitti kilpailuihin toimintaa nopeuttavia menetelmiä, joita käytettiin aina tietokoneiden tuloon saakka. Erityisesti hänet muistetaan tarkkana taloudenpitäjänä ja hyvän suhdetoiminnan vaalijana kunnallisiin päättäjiin, liikelaitoksiin ja naapuriseuroihin.

Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin pankinjohtaja Jukka Voutilainen. Pankinjohtaja Voutilainen tuli Lieksaan vuonna 1963 apulaisjohtajaksi Pielisjärven Osuuskassaan. Toimitusjohtajaksi hänet nimitettiin kaksi vuotta myöhemmin. Voutilainen oli ulospäin suuntautunut talousmies, jolla oli useita luottamustehtäviä. Seuran puheenjohtajuutta hän hoiti kaksi vuotta.

Seuran johto uudistui. Ensimmäisen johtokunnan jäsenistä Pentti Horttanainen, Valde Mauranen ja Heino Muikku olivat mukana tarkastelukauden päättyessä. Johtokunnan avuksi perustettiin hiihto-ja pujottelujaostot huolehtimaan hiihdon, ampumahiihdon ja alppilajien kilpailutoiminnasta. Ensimmäisten vuosien aikana hiihtojaostoa johti konstaapeli Pentti Kinnunen ja pujottelujaostoa johtaja Esko Boxberg. Mäkijaostossa vetäjinä toimivat vuorovuosina Pertti Nylund; Sulo Repo ja konstaapeli Ahti Tuppurainen.

Riihivaara toimintakeskuksena

Lieksan kauppalan ja Pielisjärven kunnan yhteisenä hankkeena toteutetun Riihivaaran hiihtokeskuksen suorituspaikat saatiin valmiiksi vuoteen 1964 mennessä. Hiihtokeskus innostus oli valtava. Ensimmäisenä talvena siellä liikkui nuorta ja vanhempaa väkeä. Oli mäkihyppääjiä, pujottelun harjoittajia ja hiihtäjiä. Yleisön kannatuksesta saatiin esimakua, kun. järjestettiin maakuntaviestin karsintahiihdot. Paikalle oli saapunut yli kaksisataa ihmistä seuraamaan kilpailuja.

Hiihtokeskuksen vihkiäiskilpailut pidettiin 18.2.1964. Niitä seurasi noin 2500 katsojaa, olihan mäkikilpailussa mukana Suomen parhaat hyppääjät. Mäkikilpailun paras oli lahtelainen Kalevi Kärkinen. Hiihtäjiä oli eri sarjoissa kilpailemassa 60, joissa pääsarjan voiton vei Tampereen Pyrintöä edustanut Valto Nevalainen.

Keskeneräinen hiihtokeskus osoittautui torsoksi suuren hiihtotapahtuman pitopaikkana. Autoille ei ollut kunnon pysäköintipaikkaa, vaan ne piti jättää kapean, mutkaisen ja mäkisen maantien varteen. Tämä aiheutti melkoisen liikennekaaoksen, jota purkamaan tarvittiin poliisipartio. Hiihtokeskuksen alueella ei ollut lämmitettävää rakennusta, joten katsojat joutuivat olemaan ulkosalla kilpailun ajan. Myös kisaravintola puuttui. Kilpailijoiden pukeutumistilaksi oli kuljetettu pari työmaakoppia. Kilpailuorganisaatio toimi ulkosalla.

Keväällä hiihtoseura järjesti hiihtokeskuksessa komean mäkihyppykilpailun, johon osallistui Rukan talvikisoista palaavat etelän mäkimiehet. Noin 5000 katselijaa seurasi Veikko Kankkosen loisteliaita ja täydellisyyttä hipovia hyppyjä. Matkaväsymyksestä, huolimatta Kankkonen suoritti kilpailujen pisimmät hypyt, hypäten toisella hyppykierroksella uuden mäkiennätyksen 49 metriä. Toiseksi sijoittui Eino Kirjonen ja kolmanneksi Risto Oinonen. Tähän mäkihyppykilpailuun liittyy usein esitetty urheilutietokilpailukysymys. Kuka ja missä kilpailussa mäkihyppääjä on saanut kaikilta arvostelutuomareilta hypystään 20 tyylipistettä? Oikea vastaus on. Veikko Kankkonen toisen kierroksen hypystään vuonna 1964 Lieksan mäkikilpailuissa.

Mäkihyppy kokosi myöhemminkin Riihivaaran rinteille sankat yleisömäärät. Seuraavana keväänä Björn Wirkolaa ja Niilo Halosta seurasi räntäsateessa 2000 innokasta hiihtourheilun ystävää. Huhtikuussa 1966 oli tarkoitus järjestää hiihtokauden päättyessä Riihivaaralla suuret mäkihyppykilpailut. Ennakkotietojen mukaan kilpailuun osallistuisi Veikko Kankkosen, Niilo Halosen ja Heikki Väisäsen johdolla kotimainen mäkikaarti sekä norjalainen Björn Wirkola. Lähes 3000 katsojaa koki melkoisen pettymyksen, huomattuaan, etteivät maailman parhaat mäkimiehet tulleetkaan Lieksaan.

Kilpailusta jäivät pois Lahden Hiihtoseuran mäkimiehet ja Björn Wirkola matkusti Rukan hiihtojen jälkeen kotiinsa Norjaan. Kilpailussa kärkisijat miehittivät Puijon Hiihtoseuran hyppääjät Juhani Putkosen johdolla. Tapahtumasta Ilta-Sanomien toimittaja Martti Huhtamäki revitteli mehevän viiden palstan lehtijutun, jossa Lieksan Urheilijat ja Lieksan Hurttien puheenjohtaja A. Kärkkäinen vieritettiin tapauksen syntipukeiksi. Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtajan lausuntoon pohjautuva artikkeli aiheutti paljon haittaa lieksalaisille kisajärjestäjille, koska tapahtumien kulku oli toisenlainen kuin artikkelissa annettiin ymmärtää. Eihän naapuriseuroilla ollut osuutta sotkun aikaansaamisessa. Kisojen latistuminen oli seurausta "päivän hinnan" tasosta. Alun perin sovitun hinnan hyppääjät lienevät kokeneet liian pieneksi ja jäivät syytä ilmoittamatta kilpailusta pois. Ainoastaan Veikko Kankkonen ilmoitti olevansa sairauden takia estynyt hyppäämään.

Seuraukset näkyivät tulevana talvena. Yleisö syrji kilpailuja petyttyään kilpailijoiden menettelyyn. Seura luopui kevään mäkihyppykilpailujen järjestämisestä. Lieksan kansallisten hiihtojen mäkikilpailussa Sotkamon Seppo Korhonen rikkoi, Veikko Kankkosen nimissä olleen mäkiennätyksen hypäten 50 m. Kilpailussa tehtiin kaksi Lieksan hiihtojen ennätystä yleisön vähyys- ja pakkasennätys. 27 asteen pakkasessa käydyssä mäkikilpailussa kerrottiin viiden henkilön lunastaneen pääsylipun.

Uudenlaisilla lajeilla monipuolistettiin kilpailutoimintaa

Pääkilpailuksi muotoutuivat Lieksan kansalliset hiihdot. Ne pidettiin Riihivaaran hiihtokeskuksessa helmikuussa kaksipäiväisinä, jolloin lauantaina suoritettiin 15 kilometrin hiihto yleisessä sarjassa ja yhdistetyn kilpailussa. Sunnuntaina oli 30 kilometrin hiihto ja mäkihyppykilpailu erikoismäessä ja yhdistetyssä. Vuonna 1965 otettiin toisena kilpailutapahtumana käyttöön tapaninpäivän kansalliset puistohiihdot. Lisäksi järjestettiin piirinmestaruus- ja piirikunnallisia kilpailuja hiihdossa, mäkihypyssä, yhdistetyssä ja alppilajeissa.

Puistohiihdoista kehittyi suosittuja hiihtokilpailuja. Niitä järjestettiin taajamien tuntumassa urheilukentillä tai puistoissa. Kilpailtava matka oli 10 kilometrin molemmin puolin, joka hiihdettiin lyhyehköllä ja helpohkolla radalla. Kilpailijat olivat suurimman osan katsojien nähtävänä. Hiihdot olivat suosittuja yleisöystävällisyyden, nopeatempoisuuden ja seurattavuutensa johdosta. Myös hiihtäjät pitivät näistä, koska kulutuskestävyys ei joutunut niin tiukalle kuin normaalissa hiihdossa.

Lieksan ensimmäiset puistohiihdot pidettiin 26.12.1965. Kilpailukeskuksena oli Lieksan urheilukenttä, jonka ympäristössä oli 1200 metrin pituinen rata. Hiihtoja oli saapunut seuraamaan noin tuhannen katsojan yleisöjoukko. He saivatkin nähdä hyvät hiihtokisat. Osanottajakaarti oli nimekäs ja runsas. Kuumassa sarjassa olivat mukana Arto Tiaisen, Kalevi Oikaraisen, Pentti Pesosen (50 km:n SM), Manne Liimataisen ja Eljas Koistisen johdolla maakunnan parhaat hiihtäjät. Nopeimmaksi osoittautui Arto Tiainen. Kisojen aikana oli ilmassa todellista urheilujuhlan tuntua, kun yleisö kannusti innokkaasti kilpailijoita kehotushuudoillaan.

Hiihtoseura järjesti alppihiihtokilpailut Höljäkän Jurttivaaralla 26.2.1967. Jurttivaaran avajaiskilpailuihin osallistui noin 60 kilpailijaa, Suomen mestarien, Seppo Tanskasen ja Pekka Kiiskin Siilinjärvellä, osallistuessa kisoihin. Useita satoja katsojia seurasi onnistuneita kilpailuja.

Kesällä 1966 ensikilpailuna järjestettiin rullasuksihiihtokilpailut. Hiihdon PR-tilaisuutena mainostettu tempaus keräsi muutamia satoja katsojia. Hiihdot pidettiin Lieksan urheilukentällä, jossa kilpailtiin yhteislähdöllä 1500 metrin matkalla. Rasvamestariksi oli kutsuttu Severi Suhonen (Esa Pakarinen), joka hauskutti yleisöä lauluillaan. Tasatyöntökilpailun nopeimmaksi osoittautui Valto Nevalainen, voittoajan ollessa 4,23,8. Seuraavina olivat Arto Tiainen, Keijo Luukkainen, Reino Happo ja Pentti Pesonen. Tällöin rullasuksien kehittely oli varsin alkeellinen. Sukset normaalin pituiset, jäykemmät, eikä niissä ollut jarruja. Takana oli kannan puolivälissä paripyörät ja edessä keskellä suksea upotettuna yksi pyörä.

Taloushuolia

Menestys vaati myös hintansa. Seuran talous ei kestänyt laajaa kilpailutoimintaa. Vaikka jäsenmäärä osoitti kasvua ensimmäiset vuodet, ollen vuoden 1967 päättyessä 233 henkilöä, taloudellista vakavuutta se ei tuonut. Toiminnan tukimuotoja oli kilpailutoiminnan tulot sekä talousjaoston järjestämä tuki paikkakunnan liikelaitoksilta. Valtaosa tuesta oli palkintotukea. Vastavuoroisesti liikkeitä mainostettiin palkintojenjaon yhteydessä. Julkista tukea seura ei paljon saanut. Esimerkiksi vuonna 1967 urheilulautakuntien tuki oli 170 markkaa. Nuorisotukea seura sai 30 markkaa ja raittiuslautakunta tuki sitä 50 markalla.

Osallistuminen kilpailuihin oli kallista. Hiihtäjien matka- ja majoituskulut oli suurin menoerä. Yksityisautoilu oli vähäistä ja kilpailuihin matkattiin yleisissä kulkuneuvoissa. Usein yövyttiin kilpailupaikalla, yleensä matkustajakodeissa. Kilpailujen järjestäminen tuotti usein tappiota. Kutsumalla kilpailijoiksi Suomen kärkihiihtäjiä, heille jouduttiin maksamaan tuntuvia osanottomaksuja. Elettiin ruskeiden kirjekuorien aikaa. Kilpailujen järjestäminen tilapäisissä paikoissa aiheutti ylimääräisiä kuluja. Jouduttiin ottamaan lainaa, jotka rasittivat tulevien vuosien toimintaa.

Menestyksen yhteenveto

Pielisen Hiihtoseura säilytti asemansa maakunnan parhaana hiihtoseurana. Lähimpänä valtakunnan kärkeä olivat alppilajien harrastajat. Vappu Lassanderin saavuttaman Suomen mestaruuskilpailujen 4. sijan lisäksi, hän sijoittui vuonna 1965 SM-suurpujottelussa 5.nneksi. Samalle sijalle pääsi seuraavana talvena Matti Boxberg poikien SM-syöksylaskussa. Vuoden 1964 paras kilpailusaavutus oli Veijo Tahvanaisen saavuttama neljäs sija SM-ampumahiihdossa. Hiihdossa SM-tasolla parhaat sijoitukset olivat vuonna 1965 Mauri Rusasen seitsemäs sija M-20 sarjassa 15 km:llä ja miesten viestijoukkueen 8. sija. Vuonna 1966 naisten viestijoukkue (Kaisu Härkönen, Terttu Oinonen ja Sylvi Kärkkäinen) sijoittui viidenneksi 3x5 km:n viestissä.

Seuran menestyksekkäin hiihtäjä oli Valto Nevalainen. Hän kuului Hiihtoliiton B­-valmennusryhmään muutamia vuosia. Muita kärkihiihtäjiä olivat Matti Leppänen, Eero Kuha, Mauri Rusanen ja Reino Happo. Nuorten sarjassa Suomen kärkihiihtäjiä olivat M-20 sarjassa Mauri Rusanen ja Jaakko Turunen. Urheiluohjaajana toiminut Raimo Timonen oli mäkihypyssä ja yhdistetyssä valtakunnan kovimman kärjen tuntumassa voittaen useita kansallisia kilpailuja. Nuorista mäkihyppääjistä Keijo Lonkainen sijoittui parhaiten. Seuratasolla saavutettiin I luokka jokaisena talvena. Vuonna 1965 voitettiin talousneuvos Antti Zimmermanin lahjoittama kiertopalkinto. Pisteissä oltiin Pohjois-Karjalan paras seura hiihtolajeissa vuosina 1965–1967.

Sylvi Kärkkäinen valittiin Lieksa-Pielisjärven parhaaksi urheilijaksi vuonna 1966 saaden Lieksan Lehden urheilumitalin. Hänen menestysvuoden parhaita saavutuksia oli sijoittuminen SM-­hiihdoissa 5 km:llä 20.nneksi ja viestihiihdossa 5.nneksi sekä MM-katsastuksissa 10 km:llä 10.nneksi. Kansainvälisissä hiihdoissa hän oli Salpausselällä 21. ja Puijolla 12. Kansallisten hiihtojen voittoja hän saavutti Ilomantsissa, Enossa, Joensuussa ja Juuassa sekä piirinmestaruuden 10 km:llä ja voiton maakuntaviestissä.

 

Go to top