Sukset ristissä - kunnallisen urheilupaikkarakentamisen sekavat vuodet

Urheilupaikkarakentamisen tilanne 1980-luvun alussa

Vuosikymmenen alku oli Lieksassa riitelyn aikaa. Uimahallin jälkeen merkittäviä urheilupaikkoja, ei ollut rakennettu. Tarvetta esiintyi monen urheilulajin suorituspaikan kohdalla. Jääkiekkoilijat vaativat jäähallia, yleisurheilua haittasi heikkoon kuntoon mennyt urheilukenttä, palloiluhallin tarve oli kiistaton ja hiihtoväkeä puhutti hiihdon kilpailukeskuksen puuttuminen. Vastaavasti muun vapaa-ajan vieton mahdollisuuksia oli kehitetty. Oli rakennettu uusi kirjasto, saatu tilat musiikkiopistolle ja monitoimitalosta oli tulossa kulttuurikeskus, jossa urheilukäyttöä ei ole. Urheilukulttuuri oli jäänyt taka-alalle päätöksiä tehtäessä.

Tilanne ei ollut päättäjille helppo. Esitetyt hankkeet olivat kustannuksiltaan kalliita ja kaupungin rahatilanne oli huono. Hankkeita oli pakko pitkittää ja rakentaa suunnitelman mukaan. Insinööri Pekka Kuivalainen palkattiin keväällä 1981 laatimaan suunnitelma Lieksan liikuntapaikoista.

Seura johto uudistui lähes kokonaan

Vuonna 1981 tapahtui seuran johdossa muutoksia. Puheenjohtajaksi valittiin maanviljelijä Heikki Riikonen. Johtokuntaan valittiin pitkästä aikaa naisjäsen Orvokki Hietanen. Johtokunnan muodostivat tarkastelukauden päättyessä Heikki Riikonen, Arvo Väisänen, Reijo Leinonen, Kari Junnikkala, Joel Kurki, Lauri Partanen, Riitta-Leena Räsänen ja konttorinhoitaja Pirjo Seppänen.

Naisjaosto perustettiin vuonna 1981. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Sirkka Taipale. Jaoston puute oli todettu pitkän aikaa, mutta vetäjäksi ei kukaan uskaltautunut. Taipaleen lisäksi sitä johtivat vuosina 1982–1983 Orvokki Hietanen ja 1984–1986 Riitta-Leena Räsänen.

Hiihtojaoston vetäjä vaihtui lähes vuosittain. Toiminta kärsi lyhyistä puheenjohtajakausista. Vuosina 1981–1982 jaostoa veti Rainio Oinonen, seuraavana vuonna ylivääpeli Keijo Lehtinen, vuonna 1984 piiriesimies Viljo Kokkonen ja vuonna 1985 metsuri Tapio Kukkonen. Ampumahiihtojaostossa Aulis Välistä ja Ossi Muikku vuorottelivat jaoston johdossa. Bingotoimintaa veti koko tarkastelukauden ajan Reijo Leinonen. Sihteerinä oli vuonna 1981 Esko Kuitunen ja vuosina 1982–1986 rajajääkäri Kari Junnikkala. Rahastonhoitajana Aune Sarastin jälkeen oli pankkitoimihenkilö Leena Kotilainen vuosina 1981–1989.

Jäsenmäärä kasvoi tarkastelukauden ajan. Jäseniä oli vuonna 1983 259 ja vuonna 1985 405. Jäsenmaksuasiat hoidettiin Osuuspankin tietokonejäsenrekisterin perusteella ja rekisterin hoitajana oli myyjä Lauri Partanen. Aikuisten jäsenmaksu oli vuonna 1985 30 mk, alle 16-vuotiaiden 10 mk ja perhejäsenmaksu 60 mk vuodessa.

Hiihdossa selvää taantumista

Iliihtovoima taantui edellisen vuosikymmenen tasosta. Hiihtovauhdin hiipumista kuvaa seuran sijoittuminen vuonna 1982 miesten SM-viestihiihdossa 27.nneksi ja Joel Kurjen SM-50 km:n 21. sija. Kärkihiihtäjiä olivat edelleen Joel Kurki, Jorma Kinnunen ja Keijo Lehtinen.

Hiihtäjien liikehdintää tapahtui seuratasolla. Autokolarista toipunut Antti Varis erosi seurasta ja liittyi Viensuun Viestiin. Rakennustöiden edetessä hiihtokeskuksen kilpahiihtoedellytykset paranivat. Seuraan liittyi uusia hiihtäjiä. Junan Jänteestä siirtyi Pirjo Kakkinen, Tampereelta Harri Jokinen, Höytiäisen Urheilijoista ampumahiihtäjä Reijo Väisänen ja Antti Varis palasi takaisin seuran jäseneksi.

Hiihtäjät saavuttivat kolme SM-mitalia. Vuonna 1983 Keijo Lehtinen voitti M-35 sarjassa hopeamitalin. Muut mitalit saavutti Joel Kurki. Vuonna 1984 hän saavutti hopeamitalin ja seuraavana talvena Suomen mestaruuden M-35 sanassa. Jorma Kinnunen voitti kolme mitalia veteraanien MM-hiihdoissa M-35 sarjassa. Hän voitti kultamitalin 15 km:llä, saavutti hopeaa 30 km:llä ja pronssia 50 km:llä. Pirjo Seppänen sijoittui pitkien matkojen Suomi-cupissa toiseksi naisten yhteistuloksissa.

Vuoden 1981 hiihtokausi avattiin Lieksan hiihdoilla, jotka pidettiin Rauhalan koululla. Osanottajamäärä ylitti 200 kilpailijan rajan. Yleisen sarjan voitti Kurikan Juha Mieto ja naisten 5 km:n Pyhäjärven Helena Takin. Rauni Hietanen hiihti ainoan voiton seuralle N-20 sarjassa. Kilpailut olivat yleisömenestys. Niitä seurasi arviolta kaksituhatta katsojaa. Hiihtokansaa oli runsaasti liikkeellä kilpailukeskuksessa ja saksin ladun varressa. Juha Mieto oli ehdoton yleisön suosikki. Paikallisesta ajankohtaisaiheesta Mieto haastattelussa kysäisi.

Missä on hiihtokeskus?

Lieksassa on hyvät hiihtomaastot, ehkä parhaat koko Suomessa. Hiihtokeskusta tai kunnon

kilpailukeskusta ei saada aikaiseksi. Pikkuisen on kuitenkin päästy eteenpäin. Viimeksi, kun hiihdin Lieksassa, kilpailtiin raviradalla.. Nyt päästiin sentään metsään.

Seuraavan hiihtokauden avajaishiihdot hiihdettiin Timitran valaistulla ladulla. Kilpailukeskus oli Ylätien päässä parkkipaikalla. Nimekkäin hiihtäjä oli Pyhäjärven Helena Takalo, voittaen naisten 5 km:ä ylivoimaisesti. Miesten parhaaksi hiihti Sotkamon Jouko Liljeroos Joel Kurjen ollessa neljäs. Seuran hiihtäjistä sarjavoittajia oli Timo Vähäkoski B-sarjassa ja Pekka Kuokkanen M-20 sarjassa. Seuran 20-vuotishiihdot järjestettiin vuonna 1983. Kilpailukeskus oli rakennettu valaistun ladun parkkipaikalle. Osanottajia hiihdoissa oli 150, mm. Matti Pitkänen, Asko Autio, Risto ja Pertti Kiiskinen, Joel Kurki ja Pentti Torni sekä naisten sarjassa Pirkko Määttä, Jaana Savolainen, Erja Kuivalainen ja Sisko Kainulainen. Voittoon hiihtivät Matti Pitkänen ja Pirkko Määttä. Seuraava hiihtokausi avattiin Lieksan hiihdoilla Timitran radalla 18.12.1983. Voittajiksi hiihtivät Ilomantsin Urheilijoiden Aki Karvonen ja Eija Kuivalainen. Hiihtoseurasta sarjansa voittivat Markku Seppänen B-sarja, Keijo Lehtinen M-35, Mika Heikura M-16 ja Päivi Härkönen N-12.

Vuoden 1985 päähiihdoiksi muodostuivat Lieksan I Pudotushiihdot, jotka pidettiin illalla 19.3.1985 hiihtokeskuksessa. Rajoitettujen kansainvälisten hiihtojen "vetonaulana" olivat italialaiset huippuhiihtäjät Maurilio de Zolt ja Albert Walder Kirvesniemien lisäksi. Kilpailua seurasi 2000 katsojaa, joka eli kilpailutapahtumien mukana koko pudotushiihtojen ajan. Miesten 15 km voitti Italian A. Walder, toinen oli Harri Kirvesniemi ja kolmas Italian M. Zolt. Naisten paras oli Marja-Liisa Kirvesniemi, Jaana Savolaisen ja Pirkko Määtän tullessa seuraaviksi. Poikien sarjan voitti Kari Parviainen, Seppo Suhonen oli toinen ja Mika Heikura kolmas. Saadun palautteen mukaan pudotushiihdot olivat yhdet talven parhaista kilpailuista.

Ampumahiihto säilytti voimansa

Ampumahiihdossa säilyi valtakunnallinen taso nuorten ja ikämieshiihtäjien kohdalla. Matti Piirainen vakiinnutti asemansa miesten parhaana ampumahiihtäjänä. Vuonna 1981 seura luokiteltiin ampumahiihdossa viidenneksi koko maassa. Ampumahiihtäjät saavuttivat tarkastelukaudella kaksi SM-mitalia. Matti Turunen sijoittui M-20 sadassa normaalimatkalla kolmanneksi ja pikamatkalla viidenneksi talvella 1982. Toisen SM-mitalin saavutti Tuomo Martikainen M-40 sarjassa vuonna 1984. Samana vuonna Reijo Väisänen sijoittui l0.nneksi olympiakatsastuksissa, M-20 sarjassa oltiin SM-ampuma­hiihto­vies­tissä neljäs ja Matti Piirainen oli Salpausselän kansainvälisissä ampumahiihtokilpailuissa yleisessä sadassa kolmas. Seuraavana vuonna SM-viestissä seura sijoittui kahdeksanneksi, Jorma Suhonen nuorten sarjassa viidenneksi ja Seppo Suhonen poikien sarjassa 10.nneksi.

Kansalliset ampumahiihtokilpailut järjestettiin vuosittain Riihivaaralla. Talvella 1981 hiihdot voitti Suomussalmen Raimo Seppänen. Seuraavan talven pika-ampumahiihtokilpailuihin osallistui yli sata kilpailijaa. Ampumahiihdon kärkinimistä oli mukana Heikki Ikola, Arto Jääskeläinen, Mauri Peitso, Tapio Piip­ponen, Risto Moisejeff ja Juha Tella. Yleisessä sarjassa kilpailun suoritti loppuun 43 kilpailijaa, mi­kä lienee ennätysmäärä Lieksassa pidetyissä ampumahiihtokilpailuissa. Kilpailun voitti Heikki Ikola 13 sekunnilla ennen Arto Jääskeläistä. Jorma Kinnunen oli yllättäen kolmas häviten Jääskeläiselle 12 se­kuntia. Matti Piirainen sijoittui viidenneksi. Lieksalaisia sarjavoittajia oli Pertti Taipale, Seppo Suhonen, Jari Pursiainen, Ari Väisänen ja Rauni Oinonen. Paikallislehden mukaan hyvin järjestetty kilpailu toi la­jille satapäisestä yleisöjoukosta monta uutta ystävää.

Riihivaaralla hiihtojen pääsarjojen voittajia olivat vuonna 1983 Lauri Seppänen Suomussalmelta ja Aino Kallunki Ounasvaaralla. Seuraavana talvena voittoon hiihtivät Iisveden Ari Sutinen ja Juuan Päivi Halonen. Vuonna 1985 voittajiksi hiihtivät Kontiorannan Jukka Päivinen ja Juuan Päivi Halonen.

Laajan toiminnan taso säilyi

Vuonna 1981 luokiteltujen hiihtäjien määrä seurassa oli 138. Heistä luokan saavutti 43. Seuraavana vuonna saavutti hiihdossa 96 seuran jäsentä luokittelutuloksen, joista hopeasompaikäisiä oli 78. Heistä 49 saavutti 1-luokan. Aikuishiihtäjistä 1-luokka oli vain kahdella. Ampumahiihtäjistä paras oli Matti Piirainen. Seuraavana talvena seura siirtyi tietokoneaikaan. Kansallisissa kilpailuissa ajanotto ja tulospalvelu järjestettiin atk:lla. Hiihdon valtakunnallisessa luokittelussa Lieksan Hiihtoseura oli 23., jääden valioluokasta kahden pisteen päähän. Hiihdossa pojat saavuttivat 35 ja tytöt 21 luokittelusuoritusta. Ampumahiihdossa vastaavasti miehillä oli 27 ja pojilla 11 luokkasuoritusta. Ampumahiihdossa saatiin muutamia tyttöjä mukaan, mikä koettiin positiivisena. 14–16 vuotiaiden harrastajamäärä oli kauttaaltaan vähäinen.

Hopeasompaikäisistä luokittelutuloksen saavutti 46 nuorta vuonna 1985, joista I-luokkaan oikeutti 11.n tulos. Luokiteltuja ampumahiihtäjiä oli 38, joista 1-luokassa oli 17. Ikämieshiihtäjät saavuttivat mestaruusmitaleja veteraanien MM- ja SM-kisoista. Piirinmestaruuksia voitettiin hiihdossa ja ampumahiihdossa yhteensä 26.

Bingo edelleen talouden perusta

Bingotulo oli edelleen seuran talouden selkäranka. Bingopelitoimintaa uudistettiin merkittävästi talvella 1981. Vastuuhenkilöksi valittiin Reijo Leinonen. Hän hankki pelipalkinnot, hoiti rahaliikenteen ja teki tulosyhteenvedot. Muutenkin selkiintymistä pelitoiminnan osalta tapahtui. Pelin tuotto kohosi vuoden aikana runsaalla kolmanneksella. Bingoa pelattiin Rauhalantien koululla sunnuntaisin. Siihen osallistui 100–200 pelaajaa kauimmaisten tullessa Rautavaaralta saakka. Naisjaosto toimi aktiivisesti. Tuottoa tuli jokaisesta kilpailusta, missä jaosto oli mukana. Lisärahaa hankittiin pitämällä Viekissä tansseja.

Talvella 1984 bingoa pelattiin sunnuntaisin Rauhalan yläasteella. Kesällä järjestettiin kolme bingotilaisuutta raviradalla. Peliä kävi pelaamassa 120–130 henkilöä kertaa kohden. Bingopelin tuotto toimintakaudella oli 13 027 markkaa. Toimintakauden lopussa taloudellinen tilanne oli kohtuullinen. Tilikausi oli 16 000 markkaa ylijäämäinen ja rahaa pankkitileillä oli 21 000 markkaa. Talouden kohentamiseksi järjestettiin erilaisia talkoita, pihansiivoustempauksia, mainoslehtisten jakamista ja vappuna ilmapallojen myyntiä.

Seuraavalla pelikaudella uudistettiin peliorganisaatiota. Pelinhoitajana toimi Reijo Leinonen. Perustettiin neljä peliryhmää, jotka vuorotellen järjestivät pelitilaisuudet. Ryhmien vetäjinä toimivat Urpo Räsänen, Timo Vähäkoski, Reino Kääriäinen ja Ossi Muikku. Talvikaudella pelattiin Rauhalan yläasteella ja heinäkuussa pidettiin kolme bingopelitilaisuutta raviradalla. Bingotuotto putosi edellisestä vuodesta . Tulokseen vaikutti Lieksan Hurttien pitämä konebingo sekä bingoinnostuksen lasku. Tuotto oli 10 735 mk. Toimikausi oli ylijäämäinen noin 15 500 mk ja seuralla oli rahaa pankkitilillä 41 000 mk. Lisärahaa hankittiin talkoilla, arpajaisilla, pitämällä kisaravintolaa tärkeimmissä kilpailuissa sekä myyjäisillä.

Liikuntalain erikoinen lieksalaistulkinta

Urheiluväki uskoi liikuntalain hyväksymisen jälkeen julkisen tuen nousuun. Olivathan toiminta-avustukset selvästi valtakunnan keskitason alapuolella. Toiveissa kuitenkin petyttiin. Vuonna 1981 Lieksan kaupunki sai liikuntalain mukaista valtionavustusta 97 000 mk. Tästä liikuntalautakunta jakoi toiminta-avustuksina 50 000 mk 20 urheiluseuralle. Jäljelle jäänyt 47 000 mk käytettiin ohjauspalkkioihin ja seurojen vuokratukeen. Hiihtoseura sai avustusta 6 000 mk. Liikuntalain lieksalaistulkinta kismitti urheiluseuroja. Seurat kokivat rahan huomionosoituksena, eivät tukena.

Kikkailun huippua osoittaa vuoden 1982 avustukset. Budjetin mukaan kaupunki tuki urheiluseuroja 25 500 mk:lla. Koulujen salivuokria maksettiin 120 000 mk, uimahallin ja kuntosalin käyttömaksuja 57 000 mk ja tekojääradan käyttömaksuja 18 000 mk. Liikuntalain mukaan Lieksa sai valtionapua 82 000 mk jaettavaksi urheiluseuroille. Liikuntalautakunta jakoi 22 urheiluseuralle avustuksena 60 000 mk, josta hiihtoseuran osuus oli 6 500 mk. Kaupunki siirsi kirjanpitorahaa taskusta toiseen 195 000 mk, uhraten sen urheilulle laskennallisilla vuokratukiaisilla. Vuonna 1983 kaupungin toiminta-avustus seuralle oli 9 000 mk ja seuraavana vuonna 10 000 mk.

Poukkoileva kunnallinen urheilupaikkarakentaminen

Vuonna 1981 urheiluväen tunteita Lieksassa nostatti suunnitteilla oleva liikuntapaikkasuunnitelma. Keskeneräisestä suunnitelmasta tihkui tietoja, että jäähallihanketta oltiin ajamassa ohi hyväksytyn rakentamisjärjestyksen. Marraskuussa 13 urheiluseuran lähetystö jätti kaupunginhallitukselle kirpeähkön kirjeen, jossa vaadittiin pysymistä hyväksytyssä liikuntapaikkojen rakentamisjärjestyksessä. Edelleen vaadittiin pysymistä hyväksytyssä liikuntapaikkojen rakentamisjärjestyksessä. Edelleen vaadittiin, että liikuntalautakunnan asiantuntemusta on käytettävä hyväksi liikuntatointa hoidettaessa ja liikuntatoimen johtamiseen asiallista ja asiantuntevaa tehokkuutta.

Liikuntasuunnitteluryhmä liikuntasihteeri Jorma Sarkkinen, kaupunginarkkitehti Leo Klemetti ja suunnittelusihteeri Matti Perälampi jättivät marraskuussa ehdotuksensa liikuntasuunnitelmaksi vuosille 1982-1986. Työryhmä ei asettanut hallihanketta kiireellisyysjärjestykseen. Suunnitelman mukaan urheilukentän päällystämiskustannukset olisivat 2,3 miljoonaa mk. Hiihtokeskus esitettiin rakennettavaksi vaiheittain urheilupuistoon ja sen lähettyville. Kustannuksiksi oli arvioitu 600 000 mk. Jäähallin hinta sijoittui 4,3-5,5 miljoonan mk:n välille ja monitoimihalli maksaisi yli 8 miljoonaa mk. Liikuntasuunnitelman perusajatuksena oli, että urheilupuistoon rakennetaan liikunnan keskus ja sinne keskitetään kaikki rakennettavat kohteet. Rakennettaville tiloille saadaan monipuolista käyttöä ja eri urheilulajit käyttävät toimissaan toistensa tiloja. Näin vältytään moninkertaisesta rakentamisesta ja saadaan aikaan säästöjä.

Lausunnossaan hiihtoseura kannatti hiihtokeskuksen sijoittamista urheilupuistoon. Lähtö- ja maalialue oli riittävän avara 30 joukkueen viestihiihtokilpailulle. Urheilupuistoon voitaisiin maansiirtotöitä tekemällä rakentaa ampumapaikka ampumahiihtäjille. Saavan latuverkostoon urheilupuiston ladut voitaisiin yhdistää rakentamalla ponttonisilta Lieksanjoen yli. Seura korosti lausunnossaan sitä, että paikka on sovelluttava hiihtäjille ja ampumahiihtäjille.

Hiihtokeskuksen rakennuspaikasta riitti keskustelua vuosina 1982–1983. Sijoituspaikkaa palloteltiin Saavan ja Timitran kesken. Asiaa tutki moni toimikunta ja seurata pyydettiin esityksiä ja lausuntoja. Loppuvuonna 1983 arveltiin rakentamispaikkana päädytyn Saavankalliolle Lieksanjoen toiselle puolelle. Kaupunginhallituksen periaatepäätöksen jälkeen liikuntasihteeri lähti ajamaan Timitraa uutena paikkana. Tuloksena oli jälleen uuden selvityksen laatiminen.

Hiihtokeskuskiista huipentui vuonna 1984. Kaupunki halusi vielä kerran tutkia hiihtokeskuksen sijoittamispaikkaa virkamiestyöryhmässä. Seurassa pelättiin hankkeen siirtyvän tulevaisuuteen ja hallihankkeiden ajavan ohitse. Vastatoimenpiteenä päätettiin suosittaa aikuishiihtäjille olla osallistumatta maakuntaviestiin. Kielteistä julkisuutta saanut viestiboikotti ja samalla laajempaakin julkisuutta saanut pallottelu hiihtokeskuksen paikasta yritettiin nopeasti saattaa julkisuudesta. Tammikuun lopussa virkamiestyöryhmä esitti mietintönsä. Esitetyissä vaihtoehdoissa Riihivaaran ja Timitran vaihtoehdot maksaisivat 450 000 mk ja Saavan vaihtoehto 760 000 mk. Vaikka virkamiestyöryhmä ei ollut yksimielinen, se esitti liikuntalautakunnalle Timitraa hiihtokeskuksen paikaksi. Liikuntalautakunta päätti kokouksessaan sijoituspaikaksi Saavankallion. Maaliskuussa kaupunginhallitus jätti asian pöydälle saadakseen Enso-Gutzeitin lausunnon.

Enso-Gutzeit Oy ei hyväksynyt hiihtokeskuksen sijoittamista Saavalle. Sen mielestä ampumarata­alue tulisi olemaan liian lähellä sähkövoimalinjaa ja kytkinasemaa. Enson alueelle Saavalle olisi sijoitettu kilpailukeskuksen katsomoalue, tulolatu, osa maalialuetta sekä pysäköintitilat. Yhtiö ilmoitti, ettei se myy maata hiihtokeskuksen tarpeisiin. Jos hiihtokeskus Saavalle rakennetaan, olisi suunnitteleminen aloitettava alusta ja huomioitava sähköntuotannon turvaavat suoja-alueet. Enso-Gutzeitin kannanotto selvensi asiaa. Liikuntalautakunnan oli helppo tehdä rakentamispäätös Timitraan. Seura luopui Saavasta, koska sen periaatepäätöksen mukaisesti hiihdon ja ampumahiihdon suorituspaikat tuli sisällyttää hiihtokeskukseen. Kaupunginhallitus esitti huhtikuussa valtuustolle hiihtokeskuksen sijoittamista Timitraan valaistunkuntoradan yhteyteen. Päätöksen jälkeen rakennustyöt käynnistyivät välittömästi. Maansiirtotöiden ja rakenteiden osalta hiihtokeskus oli valmis vuoden lopulla ja talven 1985 hiihtokilpailut pidettiin siellä.

Panostaminen nuorisotoimintaan

Heikki Riikosen puheenjohtajakauden saavutuksia oli nuorten hiihtoharrastuksen kehittäminen ja ampumahiihdon saattaminen tasavertaiseksi hiihdon kanssa. Riikosen kaudella aloitettiin LUK-­toiminta (lasten urheilukoulu, jossa tutustuttiin nuorten omilla ehdoilla urheilun ja liikunnan eri muotoihin), leiritettiin nuoria hiihtäjiä ja kehitettiin syrjäkylien hiihtoharrastusmahdollisuuksia.

Hiihtoleireillä innostettiin nuoria hiihdon pariin. Joulukuussa 1981 Riikolassa pidetylle leirille osallistui 23 nuorta. Väinö Kärki ja Keijo Lehtinen opettivat hiihdon tekniikkaa ja suksien voitelua kahden päivän ajan. Seuraavan vuoden joulukuussa Riikolassa pidetylle kaksipäiväiselle hiihtoleirille osallistui yli 30 nuorta hiihtäjää. Hopeasompaikäisten hiihtäjien lukumäärä seurassa lisääntyi ja menestystä saavutettiin maakunnan kilpaladuilla. Syrjäkyliltä valittiin kylävetäjiä, jotka järjestivät paikallista urheilutoimintaa ja toivat lahjakkaita hiihtäjiä seuran kilpailuihin. Keijo Lehtisen vetämän lasten urheilukoulun pito aloitettiin tammikuussa 1982.

Joululoman aikana 1983 järjestettiin kaksipäiväinen lumileiri Suvirannassa. Leirille osallistui 30 hiihtäjänalkua. LUK-toiminta oli kauden aikana vilkasta. Seuran järjestämiin tilaisuuksiin osallistui 90 nuorta Hattuvaaran, Vuonisjärven, Viekin, Nurmijärven ja Mätäsvaaran kouluilla sekä Rauhalan yläasteella ja keskuskoululla. Seuraavana talvena lasten urheilukoulua jatkettiin. Kesäkuussa järjestettiin Lieksassa SVUL.n P-K.n piirin nuorten LUK- ja liikuntaleiri. Leirin johtajana toimi Keijo Lehtinen. Nuorten Suurkisat talvilajien osalta pidettiin Jyväskylässä 22.–26.6.1985. Leirille osallistuivat Tuija ja Teija Mainela, Päivi Härkönen, Merja Kareinen, Maarit Turunen, Jari Pursiainen ja Jouni Näsänen.

Parhaiten menestyneitä urheilijoita hyväksyttiin valmennusryhmiin. Vuonna 1983 hiihtäjistä Mika Heikura ja Jarkko Määttänen valittiin aluevalmennukseen ja vuosina 1984–1985 kultasompavalmennusryhmään. Piirikoulu-valmennusryhmässä oli Petri Hipsi ja Kimmo Räsänen vuosina 1984–1985. Ampumahiihtäjistä Seppo Suhonen oli liiton nuorten valmennusrenkaassa vuosina 1983–1984 sekä 1985 pohjoisen alueen tavoiteryhmässä. Jorma Suhonen oli liiton nuorten valmennuksessa vuonna 1984. Jari Pursiainen ja Hannu Suhonen olivat piirin valmennuksessa vuonna 1985. Keväällä heidät valittiin Tulevien Tähtien Itä-Suomen valmennusryhmään.

Seuran hiihtäjiin kohdistui huomionosoituksia. Raittiuslautakunta valitsi Rauni Oinosen vuonna 1982 ja Seppo Suhosen vuonna 1984 Lieksan esimerkilliseksi nuoreksi urheilijaksi. Keijo Lehtinen valittiin Pohjois-Karjalan piirissä vuoden LUK-henkilöksi. Hänet palkittiin Lieksan Lehden lahjoittamalla kiertopalkinnolla.

Ristinvedon ajan tilinpäätös

Tarkastelukautta hallitsi hiihtokeskuksen ympärillä tapahtunut liikehdintä. Se kulutti seuran johdon energiaa. Hyviä tyylipisteitä kunnallisten elimien ja virkamiesten toiminnasta hiihtokeskushankkeen toteuttamisesta ei heru. Niin repivää asian käsittely oli. Kaupunginhallitus ei huomioinut liikuntalautakunnan päätöksiä ja vahva virkamieskolmikko Teuvo Heikkinen, Onni Salo ja Jorma Sarkkinen ratkaisi pitkälti hiihtokeskuksen sijoittamisen Timitraan. Ratkaisun käänsi lopullisesti kolmikon eduksi Enso-Gutzeit Oy.n nimissä annettu lausunto, joka teki ampumaradan rakentamisen Saavalle suunnitellulla tavalla mahdottomaksi.

Irtopisteitä ei myöskään irronnut seuralle hankkeen käsittelyn aikana. Seura vähätteli itseään lausunnon antajana ja olisi halunnut suuremman roolin käsittelyn yhteydessä. Mihinkään neuvotteluihin sitä ei kutsuttu. Tyhjän työn tekeminen purkautui turhautumisena ja boikottihanke oli seuraus tapahtumien kulusta.

Boikotin merkitystä on jälkeenpäin arvosteltu ja se on kuitattu pieneksi. Näin varmasti olikin. Eihän 13 hiihtäjän poisjäänti maakuntaviestistä merkittävä tapahtuma ollut. Kuitenkin se sattui hyvään saumaan, että Lieksa, lukuisien maakuntaviestien voittaja, jäi viimeiseksi A-sarjassa ja muissakaan sarjoissa ei palkintosijoja tullut. Se oli ennenkuulumatonta. Lieksan hiihtoelämän keskinäinen kiistely sai maakunnallista painoarvoa, kun lehdistö kirjoitteli tapahtumasta pitkän aikaa. Boikotointi vaikutti hiihtokeskuksen rakentamispäätöksen aikaansaamiseen.

Hiihtokeskuksen syntysanat lausuttiin tammikuussa 1976 ja ensimmäiset kilpailut puolivalmiissa keskuksessa pidettiin tammikuussa 1985. Se oli vuosikymmenen urheilupoliittinen kädenvääntö Lieksassa. Ampumahiihtopaikan loppukatselmuksessa syksyllä 1985 ei nimismies Tuomisella ollut huomautettavaa. 

Rata on hyvä ja turvallinen. Alueen ympärysaidan valmistuttua rata voidaan hyväksyä normaaliin käyttöön. Mitään meluhaittoja ei ole havaittavissa käytettäessä nykyisiä matalapaineaseita. Myöskään valituksia radan käytöstä ei ole ilmennyt.

Lopputulos hiihtokeskuksesta oli hyvä. Se oli avara. Ladut olivat riittävän vaikeat ja latupohjat leveät. Ne ovat osoittaneet toimivuutensa hiihdon ja ampumahiihdon arvokilpailuissa.

Seurasta erosi hiihtäjiä hiihtokeskusasian ollessa kuumimmillaan. Syynä eroihin saattoi olla, että seura liitettiin kiinteästi rakennettavaan hiihtokeskukseen. Penkkiurheiluväellä oli sellainen käsitys, että hiihtoseura oli erikoisasemassa hiihtokeskuksen suhteen. Toisena syynä oli urheiluseura Viensuun Viestin suorittama hiihtäjien värväystoiminta SM-viestihiihtojoukkuetta varten. Jäsenmäärä kääntyi tarkastelujakson loppupuolella nousuun ja seuraan liittyi hiihtäjiä muista seuroista. Tuloksellisesti merkittäviä saavutuksia ei ollut. Seuran nimeä pitivät yllä ikämiessarjojen hiihtäjät.

Heinäkuussa 1985 tehtiin ilkivaltaa Riihivaaran hyppyrimäelle. Vauhdinottolavan huipulta lähtevät teräksiset tukivaijerit oli katkottu ja toinen huippua kannattava pystypilari sahattu puoliksi poikki. Kaatuminen oli jätetty tuulen hoidettavaksi. Riihivaaran hyppyrimäki oli tarkastelukauden ajan käyttökunnossa, joskin hyppääminen oli vähäistä. Kesäaikaan kuntoilijat kiipesivät mäelle johtavaa portaikkoa ylös ja alas. Hyppyrimäen montussa olevaa paikoitusaluetta paikkakunnan nuoriso käytti yhtenä iltarallin viimeisenä erikoiskokeena.