Historia

Hiihtourheilun myötä- ja vastamäkiä karhukaupungissa Lieksan Hiihtoseura ry:n toimintavuosina 1963-2002

LUKIJALLE

Kaksi vuotta sitten Lieksan Hiihtoseuran puheenjohtaja Keijo Lehtinen pyysi kirjoittamaan Lieksan Hiihtoseuran 40-vuotisen toiminnan historian. Samalla hän esitti, että historiasta piti selvitä seuran kilpaurheilutoiminta ja parhaat saavutukset vuosittain, toimihenkilöt, taloudellinen tilanne ja toiminnan kulminaatiopisteet eri aikoina. Tiesin aika tarkkaan millaiseen työhön ryhdyin. Olinhan ollut mukana seuran toiminnassa vuosikymmeniä.

Toiminnan ensimmäiseltä vuosikymmeneltä ei ole säilynyt yhtään asiakirjaa. Jouduin suorittamaan haastatteluja selvittääkseni alkuajan toimintaa. Arvokkaaksi tietojen kokoamisessa osoittautuivat sanomalehtien artikkelit. Urheilukilpailuja käsittelevät kirjoitukset sisälsivät usein myös muuta tietoa ajankohtaisesta urheiluelämästä. Ne olivat historiankirjoittajalle arvokasta tietoa. Digitaalikamera osoittautui erinomaiseksi apuvälineeksi asiakirjojen ja artikkelien kopioinnissa.

Historiikki kertoo kahdesta olympiamitalista, lähes 50 eritasoisesta maailmanmestaruusmitalista ja 170 Suomenmestaruusmitalista. Se kertoo myös seuratyön ponnistuksista Suomen parhaaksi hiihtoseuraksi ja satojen ihmisten urheilutalkootyöstä. Siinä on nähtävissä myös urheiluelämän raadollisuus; seuran konkurssikamppailu, eri urheiluseurojen keskinäinen reviiriajattelu ja kunnallisen päätöksenteon koukeroisuus urheilupaikkarakentamisessa.

Haluan lausua kiitokset kaikille, jotka ovat auttaneet minua seuran historian teossa. Haastattelutiedot toiminnasta olivat arvokkaita. Erityisesti haluan kiittää Lieksan Lehden entistä päätoimittajaa Paavo Ahoa ja lehden toimittajia myötämielisestä suhtautumisesta tutustuessani lehden arkistoon. Paikallislehden artikkelit muodostivat merkittävän tieto-osan seuran 40-vuotiselta taipaleelta. Kiitän myös Lieksan kaupungin liikuntatoimen isännöitsijää Jarmo Honkasta Pielisjärven ja Lieksan liikuntatoimen pöytäkirjojen ja leikekirjojen antamista tiedoista. Kiitoksen ansaitsee myös Lieksan kansalaisopiston rehtori Asko Saarelainen antaessaan ohjeita aineiston käsittelystä ja historian kokoamisesta.

Hiihtoseuran toiminnan tutkiminen ja historian kirjoittaminen on ollut mielenkiintoista ja antoisaa työtä. Tätä kautta seuran toiminta on tullut tutuksi ja läheiseksi. On ollut helppo eläytyä ja nähdä, mitä seura on urheilijoita ja nuorisoa yhdistävänä tekijänä Lieksassa merkinnyt. Toivon, että historiikista on apua seuran tulevien vuosien toiminnassa.

Lieksassa 8.5.2003

Esko Kuitunen